Mikäli viesti ei näy sähköpostissasi oikein, katso verkkoversio
Live-uutiskirje


    Ajankohtaista tietoa LIVE-verkostolle 8/2011

         20.12.2011  
 
Juhana Suoniemi

Valokeilassa Juhana Suoniemi:
”Elinkeinoelämän kanssa käytävä vuoropuhelua”

 
Tampereen seudulla liikkumisen ohjauksen hanketta on lokakuun puolivälistä lähtien vetänyt määrätietoisesti Juhana Suoniemi, 41. Hän on hallintotieteen maisteri ja Pirkanmaan maakunta-hallituksen jäsen, jolle on kertynyt työkokemusta muun muassa yrittäjänä, rauhanturvaajana ja poliitikkona.
 
− Teknologialla ja liikennesuunnittelulla on luonnollisesti merkityksensä päästövähennyksissä. Valittavasti niiden vaikutus ei yksin riitä, vaan tarvitaan koko liikkumisajattelun muutosta. Pyöräilyn, kävelyn ja bussikyydin elämyksellisyys voisi olla yksi näkökulma. Vapaasti Tampereen apulaispormestari Olli-Poika Parviaista lainaten: "Ratikka vapauttaa Radio Suomipopin ja auton ratin ikeestä."
 
Suoniemen mukaan liikkumisen ohjauksen yksi merkittävä tehtävä onkin "potkia" virkamiehiä ja poliitikkoja tekemään järkeviä päätöksiä. Heille on esitettävä hyviä ideoita ja esimerkkejä muista kaupungeista sekä kannustettava toimimaan kaikkien parhaaksi. Lehtikirjoittelusta ja keskusteluista nauttivan miehen mielestä keskeistä on niin ikään käydä vuoropuhelua vahvasti yhteiskunnassa vaikuttavan elinkeinoelämän kanssa ja sukkuloida eri verkostoissa.

Painopiste isoissa työpaikoissa
 
Tampereella keskitytään kevätkaudella pysyvämmän hankkeen perustan luomiseen. Reipasta ja pystyvää vetäjää rekrytoidaan vuoden alusta, ja Suoniemi kaipaakin vinkkejä sopivista korkeakoulututkinnon suorittaneista verkostoitumistaitoisista henkilöistä, joissa on ripaus opettajaa, rohkeaa myyntimiestä tai diplomaattia. 

− Tärkein painopiste ovat isot työpaikat. Niissä on paljon mahdollisuuksia parantaa tilannetta jo varsin pienillä toimenpiteillä. Tampereen seudulla iso ongelma on seutuliikenteen huono tilanne. Bussifirmojen kanssa on menossa siirtymäaika vuoteen 2014 asti, joten linjamuutokset tai palvelutason parantaminen on lähes mahdotonta.

Parannusta on toki tulossa, sillä seudullinen joukkoliikennelautakunta on tehnyt paljon hyviä suunnitelmia liikenteen palvelutason saattamiseksi ajan tasalle. Suoniemen mielestä suurista hankkeista saatava julkisuus kannattaakin hyödyntää. Esimerkiksi Tampereen ratikka- ja tunnelikinastelu ovat tuoneet joukkoliikennettä ja sen edistämisen tarvetta näkyvästi esille.

Lisätietoja: Juhana Suoniemi, 040 801 2744, Juhana.suoniemi@tampere.fi
Ekokumppanit Oy

 

Autojen yhteiskäyttö Tampereelle?


Kaupungit voivat vauhdittaa autojen yhteiskäyttöpalvelun saamista alueelleen ryhtymällä palvelun asiakkaaksi, jolloin kaupungin asiakkuus tuo varmuutta ja jatkuvuutta palveluntuottajalle. Näin voitaisiin toimia myös Tampereella. ECO2-hanke on tehnyt aiheesta selvityksen yhdessä Motivan kanssa. Esiselvitys valmistui keväällä 2011, minkä jälkeen asian valmistelua on jatkettu ja sopivaa ”isäntää” etsitty asian edistämiseksi. Yhteistyötä aiotaan tehdä ainakin Tampereen seudun liikkumisen ohjauksen hankkeen kanssa.

ECO2 – Ekotehokas Tampere 2020 on Tampereen kaupungin laaja-alainen ilmasto- ja energiahanke. ECO2 kehittää ilmaston huomioivia kaupunkisuunnittelun toimintatapoja, sekä tukee yhteistyöhankkeita, joilla etsitään ratkaisuja ekotehokkaan kaupungin rakentamiseksi. Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra tukee hankkeen käynnistysvaihetta vuosina 2010−2012.

Lisätietoja: projektiasiantuntija Elli Kotakorpi, 040 800 7254, elli.kotakorpi@tampere.fi,

Hankkeen verkkosivuille  ja Facebook-sivuille 

























































Pika-analyysi autojen yhteiskäytön levittämisestä


Lisäämällä yhteiskäyttöautopalvelun käyttöä julkiset organisaatiot voivat paitsi tehostaa omaa toimintaansa, myös tukea yhteiskunnallisesti hyödyllisen palvelun saatavuutta asukkaiden keskuudessa. Autojen yhteiskäytön hyödyt organisaatioille syntyvät vasta, kun sillä korvataan muita autonkäytön muotoja, kuten omien autojen ylläpitoa, kilometrikorvausten maksamista, taksinkäyttöä ja tavallista autonvuokrausta.

Autojen yhteiskäytön käyttöönotto edellyttää muutoksia esimerkiksi  autojen hankinnan ja matkustuksen ohjeistukseen. Lisäksi tarvitaan käytännön ohjeistusta ja työkaluja siihen, miten yhteiskäytön vaikutukset otetaan eri vaihtoehtojen vertailussa huomioon.

Vantaan kaupunki selvittää parhaillaan oman autokalustonsa yhteiskäytön järjestämistä ja siihen soveltuvaa teknologiaa. Valtion organisaatioissa autojen yhteiskäyttö on mahdollista sisällyttää Hanselin lyhytaikaisen autonvuokrauksen puitesopimukseen seuraavan kilpailutuksen yhteydessä.

Pika-analyysi autojen yhteiskäytön levittämisen mahdollisuuksista ja esteistä julkisissa organisaatioissa tehtiin ympäristöministeriön kaupunki-innovaatiot-ohjelmassa. Analyysi perustuu julkisten organisaatioiden edustajien haastatteluihin, ja sen teki Mobinet Oy.

Lisätietoja: Johanna Taskinen, 040 757 3284, johanna.taskinen@mobinet.fi
Kaupunki-innovaatiot-ohjelma

Turku tutkii autojen yhteiskäyttömahdollisuutta


Turku tutkii autojen yhteiskäyttömahdollisuuden osana Turun kaupungin viisaan liikkumisen konseptia. Selvitys tehdään vuoden 2012 aikana, ja siitä vastaa Turun kaupungin hankinta- ja logistiikkakeskus yhteistyössä Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelukeskus Valonian kanssa.

Samalla tutkitaan myös muita kestävän liikkumisen osa-alueita kuten kimppakyytejä, työsuhdematkalippukäytäntöjä, taloudellisen ajotavan koulutuksia, matkustusohjeita ja pysäköintipolitiikkaa.  Viisaan liikkumisen konseptin myötä on mahdollista optimoida ajosuoritteiden määrää ja laatua kaupungin organisaatiossa sekä ohjata työasia- ja työmatkaliikennettä kestävämpään suuntaan.

Lisätietoa: Paula Väisänen, 044 907 5986, paula.vaisanen@valonia.fi
Valonian verkkosivuille 

Autojen yhteiskäyttö osaksi Helsingin seudun liikennejärjestelmää


Autojen yhteiskäyttö halutaan nivoa osaksi Helsingin seudun liikennejärjestelmää ja sen suunnittelua. Helsingin seudun liikenteen (HSL) vetämässä hankkeessa rakennetaan julkisten organisaatioiden verkostoa asian edistämiseksi. Työn lähtökohtana on erilaisten yhteiskäyttömuotojen, kuten klubimaisen yhteiskäyttöautopalvelun ja autojen vertaisyhteiskäytön, edistäminen.

Hankkeessa selvitetään muun muassa yhteiskäyttöautojen pysäköintipaikkojen tarvetta, myöntämisperusteita, hinnoittelua, merkitsemistä ja valvontaa. Lisäksi käydään läpi julkisten organisaatioiden asiakkuuksia ja hankintamenettelyjä, pysäköintipoliittisia linjauksia ja rakennuttamista, ja selvitetään miten niiden myötävaikutuksella lisättäisiin autojen yhteiskäyttöä.

Tänä vuonna käynnistynyttä hanketta rahoittavat HSL:n lisäksi Helsinki, Espoo, Vantaa, Kuuma-kunnat, VR, liikenne- ja viestintäministeriö sekä Uudenmaan ELY-keskus. Hankkeessa ovat mukana myös Motiva ja ympäristöministeriö. Vuonna 2013 päättyvän hankkeen konsulttina toimii Liidea projektipäällikkönään Jouko Kunnas. HSL:n projektipäällikkö on Tarja Jääskeläinen.

Lisätietoja: Tarja Jääskeläinen, 050 385 5043, tarja.jaaskelainen@hsl.fi

Oliivi Autot aloitti autojen vuokrauksen


Oliivi Autot on aloittanut sähköautojen vuokrauksen ja myynnin sekä hakee tällä hetkellä rahoitusta varsinaisen autojen yhteiskäyttö -toiminnan aloittamiseksi mahdollisimman pian.Oliivi Autot on mukana valtakunnallisissa sähköautohankkeissa: Sähköinen Liikenne, Simbe sekä Eveliina.

 Vuokrattava automalli on italialainen kaupunkiauto Tazzari Zero, jonka kantama on jopa 150 km. Autossa on lämmitys ja kitkarenkaat, joten auto on hyvinkin talvikelpoinen. Vuoden 2012 aikana valikoima laajenee sähköpakettiautoilla sekä isommilla henkilöautoilla. Jatkossa autot ovat vuokrattavissa verkko- ja mobiilisovellusten kautta, edullisimmillaan 6 € / tunti.

Lisätiedot: Robert Ramstedt, 020 788 8188, info@oliivi.org,
Oliivi Autojen verkkosivulle ja Facebook-sivulle 

Kortteliauto aloittaa autojen vertaisvuokrauksen


Autojen vertaisvuokraus käynnistyy Suomessa tammikuussa 2012, kun Kortteliauto Oy pilotoi vertaisvuokrauspalvelua pääkaupunkiseudulla. Palvelun ansiosta auton omistajat voivat vuokrata autojaan muille lyhytaikaisesti ja samalla saada lisätuloja auton ylläpidon kustannusten kattamiseksi.

− Autojen vertaisvuokraus kasvaa kovaa vauhtia Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa ja muualla Euroopassa. Uskomme, että palvelulle on tilausta myös Suomessa, sillä joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn suosijoillakin on usein satunnaista tarvetta autolle kertoo toimitusjohtaja Mikko Kotola Kortteliautosta.

Kortteliauton palvelu hyödyntää autoihin asennettavaa etähallintajärjestelmää. Auton omistaja voi antaa verkkopalvelun kautta autonsa vuokrattavaksi ajankohtina, jolloin hän ei itse käytä autoa. Käyttäjät voivat varata auton verkon kautta ja ottaa sen käyttöön  matkapuhelintaan hyödyntämällä. Palvelu tarjoaa käyttäjille ja omistajille tarvittavan tekniikan, verkkojärjestelmän, vakuutukset ja sopimukset.

Lisätietoja: Mikko Kotola, 040 580 3323, mikko.kotola@kortteliauto.fi
Kortteliautopalvelun verkkosivuille

MeGo-palvelu autojen vertaisvuokraukseen


Myös City Car Club lanseeraa muiden palveluidensa rinnalle uudenlaisen autojenvertaisvuokrauspalvelun. Kuka tahansa auton omistaja voi palvelun kautta turvallisesti vuokrata autoaan. Vuokra-ajan vakuutuksista ja vuokratulojen tilityksistä huolehtii City Car Club. Auton omistaja voi itse määritellä vuokrahinnan, josta hänelle tilitetään 60 prosenttia.Tulo on veronalaista.
MeGo.fi-sivut avautuvat pian, seuraa tilannetta.

Lisätietoja: Titta Holmberg, 0400 416 669, titta@o2media.fi, Suomen Kaupunkiautot Oy, o2 media & City Car Club

Autojen yhteiskäyttö kiinnostaa Joensuussa

 
Autojen yhteiskäyttö nähdään pysäköintiin liittyvänä tulevaisuuden mahdollisuutena Joensuussa, jossa on käynnissä keskustan osayleiskaavan luonnoksen suunnittelu. Suurin osa keskustan asukkaista on potentiaalisia yhteiskäyttöautoilun asiakkaita: opiskelijoita, nuoria aikuisia ja eläkeikäisiä. Täydennysrakentamisen yhtenä keskeisenä vaikeutena on riittävien pysäköintitilojen järjestäminen. Tätä ongelmaa autojen yhteiskäyttö voisi helpottaa. 

Yhteiskäyttöön otetaan todennäköisesti kantaa kaavan pysäköintiä käsittelevässä tekstiosiossa, koska yhteiskäyttöautoilu helpottaisi pysäköintiongelmia. Kaavaehdotus on tarkoitus saada valmiiksi loppuvuodesta 2012.

Lisätietoja: Jarmo Tihmala, 050 311 6261, jarmo.tihmala@jns.fi, Joensuun kaupunki,  Joensuun keskustan osayleiskaavan verkkosivut
 


 

Hyvää Joulua,
Motivan koko liikennetiimiltä

 
 

Lisätietoja autojen yhteiskäytöstä:

Okariina Rauta

Puhelin 0424 281 242
Matkapuhelin 041 524 7621
okariina.rauta@motiva.fi
 

Liity LIVEen

Vinkkaa LIVE-uutiskirjeestä tuttuasi, jonka tiedät olevan kiinnostunut liikkumisen ohjauksesta. Uutiskirje tulee automaattisesti kaikille verkostoon liittyneille.
Ilmoittautuminen verkostoon >>

LIVE – Liikkumisen ohjauksen verkosto

LIVE on epävirallinen Motivan koordinoima verkosto, joka yhdistää liikkumisen ohjauksen parissa työskenteleviä tai siitä kiinnostuneita asiantuntijoita eri sektoreilta. LIVEn tavoitteena on verkottaa eri intressiryhmät ja tuoda lisää
painoarvoa liikkumisen ohjaukseen.    

Tapahtumakalenteri

LIVE-sivuilla on  tapahtumakalenteri, johon viemme tietoa liikkumisen ohjaukseen ja kestävään liikkumiseen liittyvistä tapahtumista.
Tästä tapahtumakalenteriin >>

Lähettäkää tietoa tapahtumista osoitteeseen LIVE@motiva.fi.
           


Motiva logo PL 489, 00101 Helsinki  |  Puhelin 0424 2811  |  Faksi 0424 281 299  |  www.motiva.fi

 

Osoitelähde: Motivan asiakasrekisteri
Mikäli et vastaisuudessa halua sähköisesti tietoa Motivasta, ole ystävällinen ja klikkaa tästä ja lisää viestiin yhteystietosi.